lauantai 17. syyskuuta 2016

HUIPUT HUIPPUVUORET

Longyearbyen
Longyearbyenin ehkä kuvatuimmat asuintalot. Ihanat pastelli talot <3
Longyearbyen
Huippuvuorilla asuu noin 3000 jääkarhua ja vain 2000 ihmistä. Laki suojelee molempia. Mutta suurimmaksi osaksi aikaa jääkarhut eivät tule ihmisten asuin alueelle ja ihmiset antavat jääkarhujen olla rauhassa. Vuodessa ammutaan n. 3 jääkarhua itsepuolustukseksi. Kaikki kaadot tutkitaan tarkasti ja jos todetaan että ihminen olisi voinut toimia toisin niin ettei jääkarhua olisi tarvinnut ampua, saa ihminen siitä syytteen. Kaadosta tulevat varat menevät jääkarhuja suojelevalle yhdistykselle. Viimeeksi ihminen joutui jääkarhun tappamaksi vuonna 2012, mutta tämä johtui suurimmaksi osaksi kokemuksen ja osaamisen puutteesta erämaassa. Suurin tavattu jääkarhu Huippuvuorilla on 800 kiloinen ja se on tappanut ja tulee vielä varmuudella tappamaan ihmisiä. 


Adventdalen

Adventfjorden. Kylä sijaitsee noin viidentoista kilometrin päässä.

Kansainvälinen siemenholvi. Siemenet säilytetään n. -18 astessa ikiroudassa ja ne säilyvät holvissa jopa 400 vuotta senkin jälkeen jos sähköt loppuvat. Holvissa on noin 1500 suomalaista näytettä.

Huippuvuoret
Maailman pohjoisimman Svalbard Bryggeri-panimon olutta, joka kuulemma oli aika hyvää. Tämä olut on 94% tehty Huippuvuorilla ja sen raaka-aineena on käytetty 2000 vuotta vanhan Bogerbreen - jäätikön vettä. 


Longyearbyen
Huippuvuorten kirkko sekä paikan vanhin rakennus - vanha postiasema.


Kaiken sen kauniin luonnon keskellä pitää muistaa että paikka elää turismin ja tieteen lisäksi teollisuudesta, joka näkyy myös katukuvassa. Longyearbyenissa toimii vielä yksi hiilikaivos. Sen tuotosta osa käytetään saaren lämmitykseen ja sähköntuotantoon ja osa myydään eteenpäin, muun muassa Saksaan terästeollisuuteen.


Huippuvuorilla on noin 4000 moottorikelkkaa, jotka odottavat tällaisina moottorikelkkamerinä lumentuloa. Pysyvä lumi tulee Huippuvuorille yllättäin yleensä vasta tammikuussa ja Golf-virran takia talvet ovat suhteellisen leutoja.


Longyearbyen
Huippuvuorilla toimii monta koiratarhaa. Koiria käytetään niin koiravaljakoissa kuin mukana metsästyksessä sekä tietenkin kotikoirina. Kaikki koiratarhojen koirat ovat ns. arktisen alueiden koirarotuja, kuten huskeja ja alaskanmalamutteja. Yhdellä tarhalla, jossa käytiin kaikki koirat olivat sekoituksia monista eri roduista, joten sillä selittyi myös koirien erilaiset ulkonäöt. Toiset näyttivät ihan huskeyilta ja toiset esim. karjalankarhukoirilta ja norjan harmaahirvikoirilta. Omistajien mukaan sekarotuisilla saadaan paras mahdollinen koira olemukseltaan sekä terveydeltään. Jotta koirien sukupuutkin pysyisivät mahdollisimman puhtaina, alueelle tuodaan koiria eri puolelta maailmaa. Kuvassa näkyvä Kuura, on esimerkiksi tuotu Pohjois-Suomesta tuomaan uutta verta alueelle. Koirat asuvat koko ikänsä ulkona ja ovat ulkokoiriksi soveltuvia. Niiden turkki ja rasvakerrokset ovat arktiseen elämiseen soveltuvia. Kaupungilla/kylässä on myös huomioitu koirat ja niille on paljon "pysäköintipaikkoja" sekä koirankoppeja.


Meidän koiravaljakon johtajakoirina toimi Böddi ja Carmen. Koirat työskentelevät noin 10 vuotiaiksi, jonka jälkeen ne eläköityvät. Jokaiselle eläköityvälle koiralle yritetään löytää koti saarelta. Koirat sopivat erinomaisesti Huippuvuorten asukkaille, koska siellä ei asuta kuin keskimäärin n. 4-5 vuotta, juuri koiran odotetun eläke-eliniän ajan.



Etäisyyksiä Huippuvuorilla on todella vaikea hahmottaa kun ei ole mitään kasvillisuutta. Nämäkin vuoret ovat useiden kilometrien päässä, huipuista puhumattakaan. Isfjordin toisella puolella on vanhoja kaivoksia. Työntekijät tekivät siellä 6 päivästä viikkoa ja tulivat yhdeksi yöksi alas kaivokselta. Heiltä kesti alastulo noin 6h, joten se kertoo aika paljon etäisyyksistä.


Longyearbyen beach. Ranta oli hieman tyhjä näin syyskuisena sunnuntaina, mutta paikallisten mukaan moni käy uimassa juhannuksen aikoihin, jolloin vesi on kuulemma ihan siedettävää. Tällä hetkellä vesi oli jo jääkylmää. Vain kelluvät jääpalat puuttuivat kun kädellä kokeiltiin.




 Saarella on kuitenkin useampi päiväkoti sekä koulu (lk 1-10). Ammattikoulua tai lukiota ei ole vaan niiden takia saarelta joutuu yleensä muuttamaan pois. Saarella toimii kuitenkin maailman pohjoisin yliopisto UNIS,

 Eri puolella saarta asuu muutama ns. turkismetsästäjä (trapper). Erakoita, jotka asuvat kaukana asutuksesta ja elävät omin ehdoin metsästämällä ja hyödyntämällä luontoa. Turkinmetsästyksellä on pitkät perinteet Huippuvuorilla, joten sitä perinnettä ei haluta menettää. Kaksi nuorehkoa miestä ovat asuneet Indre Wijdefjorden Nasjonalparkin alueella nyt n.3-4 vuotta. Wijk-alueella Huippuvuorilla on asunut samalla paikalla yksi mies yksinään jo n. 40 vuotta, aloittamalla trapperinä mutta nykyään hän toimii pörssimeklarina myyden ja ostaen osakkeita keskellä erämaata, muun muassa radiopuhelimen välityksellä. Yksi oppaistamme on kerran kohdannut kyseisen miehen. Hän vaikutti hyvinvoivalta mutta ehkä hieman erikoiselta. Mutta voiko muuta edes odottaa 40v. erakkona elävältä ihmiseltä? Matkalaiset oliva kysyneet häneltä että haluaisiko hän yhden eläköityvän vetokoiran kaverikseen ja siihen hän oli vastannut ettei hän voi ottaa sellaista sillä sitten hän ei voi kulkea miten haluaa (hän on siis asunut samalla paikalla 40v.).


Longyearbyen
Breathtaking mountain yoga retreat next to the North Pole.


Longyearbyen
Huippuvuorilla asuu vakituisesti n. 2000 asukasta, jotka ovat suurimmaksi osaksi erilaisia työntekijöitä, tutkijoita, opettajia tai opiskelijoita. Huippuvuorille ei tulla kuitenkaan pysyvästi asumaan. Tänne ei synnytä eikä tänne kuolla eikä saarella ole yhtään työtöntä. Huippuvuorilla ei ole ns. sosiaaliturvaa, eli ellet pysty elättämään itseäsi sinut häädetään saarelta.




Puolessa välissä huippua. Se sai riittää.


Bird cliffs. Linnut ovat jo lähteneet etelään mutta nämä jylhät kalliot ovat silti näyttävät!


Vaatetus kohdillaan. Ei tullut kylmä :D


Grumant
Venäläisen kaivoskylän Grumantin rauniot. Grumant hylättiin 60-luvulla ja suurin osa rakennuksisa on sortunut mereen. Grumantissa asui parhaimmillaan noin 1500 ihmistä. 


Isfjord


Karlsberger pub Longyearbyenin keskustassa on (joku) rankannut maailman kuudenneksi parhaimmaksi pubiksi. Heillä on yksi maailman laajimmista whisky-kokoelmista sekä vaikuttava kokoelma konjakkeja ja rommeja. Minua kiinnosti eniten vaikuttavat valokuvat pubin seinällä hiilikaivostyöntekijöistä, jotka edelleen työskentelevät Longyearbyenin ainoalla toiminnassa olevalla hiilikaivoksella, Gruve 7. 

YLEISFIILIS:
Reissu oli aivan mahtava, ehkä sanoin kuvailematon. Se olo kun kone laskeutu pikkuriikkiselle Svalbardin lentokentälle oli aika häkeltynyt. Nyt me todellakin ollaan täällä korkealla pohjoisessa kaukana kaikesta. Maisemat olivat pilvisyydestä huolimatta huikeat. Muistan ihmetelleeni Islannin matkalla vuorten ihmeellisyyttä, mutta täällä se ihmettely oli moninkertainen! Kaikista erikoisinta oli paikasssa se että etäisyyksiä oli todella vaikea hahmottaa kun saarella ei ole juuri minkäänlaista kasvillisuutta, joka kasvaa yli 10cm korkeammaksi. 

LENNOT:
Matkan suunnitellu alkoi jo aikaisin viime keväänä, olisiko ollut huhtikuussa. Olen jo vuosia selaillut säännöllisin väliajoin lentoja/matkoja Huippuvuorille. Keväällä taas selatessani matkoja tuli eteeni todella hyvän hintaiset lennot, n.240€ (olin siis kauan sitten lukenut jostain että jos lennot sinne saa alle 300€ niin se on halpaa) ja aloin heti etsiä sopivaa majoituspaikkaa. Matka ajankohdaksi valikoitui syyskuu, koska se ajoittuu hieman huippusesongin jälkeen ja tällöin myös hieman vähemmän turisteja (ja halvempaa). Löysin varteenotettavan hotellin ja tämän jälkeen pidin myyntipuheen miehelle ja pienen neuvottelun jälkeen varattiinkin jo matkat. Lentomme Osloon lähti aikaisin perjantai aamulla ja reilun tunnin vaihtoajalla starttasi kone Oslon lentokentältä kohti Longyearbyeniä. Perillä olimme puolilta päivin paikallista aikaa. Lentokentältä hyppäisimme Flybuss linja-autoon, joka vei meidät suoraan hotellin pihalle 75NOK hintaan per nenä.

Kotiinlähtö päivänä samalla bussilla takaisin lentokentälle ja kone Osloon lähti puolilta päivin maanantaina. Oslossa olimme puoli neljän aikaan iltapäivällä. Vaihtoaikamme oli n.5h joten otimme junan Oslon keskustaan ja pyörimme siellä muutaman tunnin (mm. Hard Rock Cafe) ennen kuin palattiin takaisin lentokentälle. Lento Helsinkiin lähti yhdeksältä ja puolilta öin oltiinkin jo Suomen kamaralla.

MAJOITUS:
Majapaikaksemme valikoitui yksi saaren muutamasta hotellista, ehkä parhaammaksi rankattu Radisson Blu Polar Bear. Vaikka olemmekin aikamoisia budjettimatkaajia, niin haluamme kuitenkin hotellitasoista majoitusta omalla kylpyhuoneella ja mieluiten aamupalalla. Tämä hotelli oli oikeastaan ainoa vaihtoehto, joka oli varteenotettava, sillä muut hotellit olivat täynnä ja hostelliin emme halunneet. Joten muutama satanen hotellista olimme valmiita maksamaan. Yhteensä lento+hotelli jäi meille maksamaan per nenä n. 500€. Valitsemalla hostellin, lennosta ja majapaikasta olisi saannut pulittaa n. 300-400€.

Radisson Blu Polar Bear oli oikein siisti ja mukava. Päärakennus on kuulemma tehty Norjan talviolypialaisiin ja oli heidän maajoukkueensa majapaikkana, jonka jälkeen se on siirretty Huippuvuorille. Kierrätystä siis parhaimmillaan. Meidän huoneemme nro 1010 sijaitsi viereisessä rakennuksessa ja meillä oli oma uloskäynti, joten me pidettiin kenkiä huoneessa. Huippuvuorillahan on siis vanha tapa (liittyen muistaakseni juuri likaisiin kaivostyöläisiin) että kengät jätetään eteiseen, jotta ei sotketa koko paikkaa.



RUOKAILU:
Longyearbyenissä on monta ravintolaa ja me otimmekin tavoitteeksi joka päivä syödä eri ravintolassa. Monta ravintolaa jäi kuitenkin kokeilematta, muun muassa Huset-niminen ravintola sai todella paljon kehuja sekä Nybyenin Coal Miners Cabinissä sijaitseva ravintola tarjoaa kuulemma parhaita ribsejä. Näihin kahteen emme ehtineet valitettavasti tutustua.

Ensimmäisenä päivänä nautimme päivällisemme Kroa-nimisessä ravintolassa aivan Longyearbyenin keskustassa. Ravintola oli todella viihtyisä ja heillä oli monipuolinen menyy. Täällä koimme matkamme ainoan kulinaristisen kokeilun, koska otimme alkupalaksi valasta (Smoked minke whale with lingonberry syrup, flatbread and sour cream). Ei kummankaan herkkua, mutta nyt sitä on ainakin maistettu. Pääruuaksi valittiin molemmat pizzat, jotka olivat siis jäätävän kokoiset pannupizzat. Mutta hyvää oli ja rokottivat lompakkoa noin 18€ kpl.


Seuraavana päivänä ruokailupaikaksemme valikuitui Kroan naapurissa Svalbar-ravintola. Tilattiin tällä kertaa hampurilaiset, jotka olivat oikein hyviä ja sopivan kokoisia. Näistä pulitettiin n.17€ kpl. Ei vetänyt ihan Kroalle vertoja mutta hyvä perusruokapaikka ja siellä mahdollista katsoa urheilua ja pelata vaikka biljardia tai lautapelejä.


Sunnuntaina ruokapaikaksemme valittiin Radisson Blu hotellimme kanssa samassa rakennuksessa pyörivään Barenz-pubiin, jossa tilattiin yllätys yllätys pizzat. Tällä kertaa saimme kuitenkin normaali kokoiset ja näköiset pizzat, jotka olivat myös oikein maittavat. Pizzat täällä verottivat lompakkoa noin 17€ kpl. Barenz-pubissa hauska sisustus, jossa käytetty uutta ja vanhaa ja seinillä hauskoja tauluja.



TEKEMISTÄ:

Longyearbyenhän on pieni kylä, missä kuitenkin on kaikki tarvittavat palvelut. Mutta turistina me ei kuitenkaan oltu tultu sinne vain kävelemään pääkatua edes takaisin. Varasin meille siis jo ennen matkaa muutaman retken, jotka koin meille tarpeellisiksi, koska emme voi kuitenkaan poistua kylän ulkopuolelta ilman opasta. Lonyearbyenistähän ei saa poistua ilman opasta tai omaa kivääriä jääkarhuvaaran takia.

Aloitimme matkamme siis jo heti perjantai-iltapäivällä sight-seeing matkalla, jossa pikku bussi kierrätti meitä paikan ympäri erilaisilla nähtävyyksillä, mm. EISCAT-tutkimusslaitos, vanha lentokenttä, kansainvälinen siemenholvi ja kirkko.


Lauantaina meidän ohjelmstoon kuului n. 3h veneretki hylättyyn Grumantiin ja iltapäivällä ajelimme koiravaljakolla rannikkoa pitkin.


Sunnuntaina lähdettiin aikaisin aamulla mönkijäsafarille Adventdaleniin ja kipusimme muun muassa n. 500m korkeuteen merenpinnan yläpuolelle ja kävimme tervehtimässä koiria Huippuvuorten isoimmassa koiratarhassa. Tämä oli miehen mielestä parasta koko reissussa kun pääsi ajamaan mönkkärillä.


Tekemistä riittää Huippuvuorilla vaikka millä mitalla, mutta lähes kaikki aktivitetti on suunnattu ulkoilma ihmisille. Meidän valitsemien retkien lisäksi Huippuvuorilla voi käydä vaelluksilla, pidemmillä veneretkillä muissa kylissä mm. Pyramiden tai Barentsburgissa, kajakkiretkillä ja esim. kalastamassa. Talvikaudella voi käydä tietysti moottorikelkkailemassa ja vaelteluja jääluolissa. Me varattiin retkemme Spitsbergen tavelin kautta ennakkoon mutta Huippuvuorilla on myös muita retkien järjestäjiä ja retkiä voi myös varata monen hotellin kautta.


Retkien lisäksi Longyearbyenissa toimii erilaisia kauppoja, kahviloita ja kaksi todella hyvät arvosanat saannutta museota, joista me käytiin Svalbard Museumissa. Se sijaitsi Huippuvuorten yliopistorakennuksessa ja sisäänpääsy oli n. 10€/aikuinen. Museo oli minusta todella moderni ja todella mielenkiintoinen. Museossa kerrottiin niin eläimistä kuin ihmisistä Huippuvuorilla.

PARASTA:
Luonto, luonto ja luonto. Luonto ja ne vuoret ovat niin ihmeellisiä että niitä jaksaa ihmetellä joka päivä. Vuoret ovat niin isoja ja meri on niin turkoosia! Vaikka meidän matkamme kesti vain 2 kokonaista päivää ja 2 puolikasta, niin luulen että saimme kokea todella paljon näin lyhyessä ajassa retkien ja upeiden oppaiden ansiosta. Jos meillä olisi ollut vielä yksi kokonainen päivä käytettävissä Longyearbyenissä, olisin ehdottomasti halunnut vuokrata pyörät ja pyöräillä kohdetta ympäri. Ehkä silloin olisi tullut myös käytyä Nybenissä sekä Husetissa. Olisimme myös patikoineet läheisen vuoren huipulle asti, joka tällä kertaa jäi meiltä vain puoleen väliin :)

HUONOINTA:
Hinta-taso on korkea varsinkin palveluissa, eli juuri retkistä sai maksaa kovan hinnan. Mutta oppaiden osaaminen oli huippuluokkaa ja retket olivat todellakin rahan arvoisia. Vaikka kylä onkin pieni, niin etäisyydet ovat kuitenkin suhteellisen pitkiä vaikka silmä sanoisi muuta. Esim. Huippuvuorten kirkko näkyi hyvin hotelliltamme ja se näytti olevan aika lähellä mutta tarkistaessani kartalta sinne oli matkaa noin 2km. 

Toinen hankala asia, johon itse törmäsimme ja tuli mieleen oli rahan vaihto. Mieheni vaihtoi siis käteistä Oslon kentällä, mutta se onnistui ainoastaan menemällä ulos air-side puolelta takaisin lähtöaulaan, jossa rahanvaihtopiste ja sitten takaisin turvatarkastuksen kautta. Toimii jos ei ole tiukka vaihtoaika. Meillä oli riittävä, n. 1,5h. Itsellä aikomukseni oli ottaa suoraan automaatista ulos rahaa Oslon lentokentällä, mutta tein sen virheen että menimme jo non-shengen alueelle passin tarkastuksen läpi ja siellä oleva automaatti antoi ulos vain dollareita!?! No, siellä sitten istuttiin lähdössä Huippuvuorille dollareiden kanssa. Ajattelin vaihtaa ne Longyearbyenin pankissa mutta siellä ei ollut rahanvaihto mahdollisuutta, joten dollarit takaisin taskuun ja automaatille ottamaan kruunuja ulos. Huippuvuorilla toki toimii kansainväliset luottokortit, mutta koska itselläni on electron-kortti (ja se on toiminut suurimmaksi osaksi kaikissa paikoissa) olen kokenut parhaaksi ihan varmuuden vuoksi pitää mukana vähän aina paikallista rahaa, jos kortti ei jostain syystä toimi. Minusta on myös helpompi seurata näin rahankäyttöä ulkomailla, missä eri valuutta.

VINKKEJÄ:

- retket:
 käykää ainakin yhdellä retkellä lomanne aikana, esim. jos ei halua mitään toiminnallista sight-seeing on hyvä tapa nähdä koko Longyearbyenin alue ja tärkeimmät nähtävyydet. (n. 30€/nenä)

- museo: 

käykää väh. yhdessä Longyearbyenin museossa, Svalbard Museum oli todella vaikuttava (n.10€/nenä)

- alkoholi:

oluen ystävät maistakaa Huippuvuorten omia oluita, niitä saa paljon halvemmalla kaupasta, mutta tarvitset siihen lentolippusi sillä niiden myynti on rajoitettua.

- sää:

näin syyskuussa siellä on jo kylmä joten varautukaan toppatakkiin, pipoon, hanskoihin ja lämpimiin vaatteisiin jo tullessanne. Ulkona oli n. +4 astetta ja suurimmaksi osaksi tuulista. Kun on tarpeeksi vaatetta ulkona on kylmyydestä huolimatta kiva olla. Paikan päällä monta vaateliikettä jos jotain unohtui kotiin, mutta niistä saa tietysti pulittaa hieman korkeamman hinnan.

- raha:

parhaimman valuuttakurssin sain yllättäin ottamalla ulos Norjan kruunuja suoraan Huippuvuorten automaatista, mutta sen toimivuuteen ei pidä kuulemma luottaa sataprosenttisesti. Parasta siis ottaa luottokortti mukaan ja ottaa paikan päällä tarvittava määrä ulos käteistä automaatin toimiessa.

- ruoka:
ruokailu on suhteellisen kallista, joten me söimme ulkona vain kerran päivässä. Hyvä keino "säästää" ruokailussa on valita sellainen majoituspaikka missa tarjoillaan aamiainen. Kun syö hyvän aamiaisen pärjää pitkälle päivään ilman muuta ruokaa. Ostimme hotelli huoneeseen paikallisesta marketista pientä purtavaa hätävaraksi, esim. pähkinöitä, suklaata ja banaania.




lauantai 10. syyskuuta 2016

KIIKUNLÄHDE

Sijainti: Kiikuntie, 16710 Hollola

Päiväretkikohde Etelä-Suomessa

Reilu puolitoista vuotta sitten vietettiin pitkästä aikaa viikonloppua kun ei ollut mitään suunnitelmia. Lauantaina surffaillessani Instagramissa törmäsin jännittäviin turkoosivesisiin kuviin Kiikunlähteestä, joka yllätyksekseni sijaitsi ensinäkin Suomessa ja vieläpä Etelä-Suomessa! En voinut uskoa että Suomesta voi oikeasti löytyä turkoosia vettä?? No, koska mitään sen suurempia suunnitelmia ei ollut niin pienen hihkumisen jälkeen päätettiin miehen kanssa lähteä sunnuntaina tsekkaamaan paikka.

No mikä sitten on Kiikunlähde? Se on kirkasvetinen turkoosina heijastava luonnonlähde Hollolassa. Se on Googlen ja Wikipedian mukaan Suomen suurin lähdeallas ja siihen purkautuu siis kirkasta pohjavettä syvältä maasta. Vesi virtaa eteenpäin Kiikunlähteestä Kiikunojaa pitkin Vesijärveen.

 Kiikunlähde ei jäädy talvella koska lähteen silmässä veden lämpötila on koko ajan noin 5 astetta.

Vesi Kiikunlähteessä oli todellakin turkoosia ja kirkasta! Sitä oli vaikea saada vangittua kuvaan mutta kauempaa otetutuissa kuvissa värin erottaa paremmin. Se oli kuin pieni paratiisi keskellä supisuomalaista metsämaisemaa. Paikalle löysi oikein hyvin navigaattorin kanssa ja pysäköintialueelta käveltiin lähteelle muutama sata metriä hiekkatietä pitkin. Yleisölle avoin kohta lähteelle merkitty opaskyltillä. Lähde sijaitsee yksityisasuinalueen keskellä, joten kunnioittavat käytöstavat ja alueen puhtaana pito pitää pitää mielessä.



Paikka on todellakin käynnin arvoinen paikka ja meitä ainakin kiinnostaa palata paikalle esimerkiksi talvella kun on lunta. Silloin maisema voisin kuvitella olevan aika huikaiseva :)


lauantai 23. heinäkuuta 2016

FLAKANÄSEIN HIEKKASÄRKKÄ JA VIRKISTYSALUE PYHTÄÄLLÄ

Pyhtää

Pyhtää

Olipa tässä taannoin viime kesänä päivä heinäkuussa kun meillä molemmilla oli vapaata ja iltapäivästä iski "ei mitään tekemistä"-fiilis. Jotain haluttiin kuitenkin tehdä mutta aluksi ei meinattu keksiä mitään mutta pienen tovin googlettelun jälkeen päätettiin lähteä Flakanäsin ulkoilualueelle, joka siis sijaitsee Munapirtissä Pyhtäällä Tuuskin kylässä. 

Flakanäs on luonnon monimuotoisuuden ansiosta luokiteltu rannikon kulttuurimaisema-alueeksi ja on osa luonnonsuojelualueverkostoijen ulkopuolisista alueista. Flakanäsistä löytyy siis yksi Pyhtään virallisista uimarannoista ja sieltä löytyy myös grillikatos sekä karavaanarialue. Rannalta löytyy lisäksi hauskannäköiset pukukopit, käymälä ja muutama pöytä penkkeineen, joten siellä voi viihtyä hieman pidempäänkin halutessaan. Venelaituria ei valitettavasti paikasta löytynyt. Ranta oli siisti ja hyvin hoidetun oloinen ja tykkäsin erityisesti rannalle sijoitetuista pöydistä ja penkeistä, joiden ympärille onkin kiva kokoontua syömään tai seurustelemaan. Löytynee alueelta kuulemma myös vanha muinaisjäännös, hautaröykkiö (uimarannalle ja asuntoautoalueelle johtavan tien risteyksessä) sekä myös geokätkö. Näihin me emme kuitenkaan tällä kertaa tutustuneet sen tarkemmin.

Mukavan suuren ja siistin uimarannan lisäksi Flakanäsin erikoisuus on uimarannalta alkava pitkälle merelle ulottuva särkkä, joka siis edustaa poikkeuksellista ja ainutlaatuista luontoa meillä Suomessa. Särkän vieressä on ymmärtääkseni yksityisomistuksessa oleva mökki mutta seuraamalla polkua ja seuraamalla rantaa pääsee kävelemään särkälle, ilman että kävellään kenenkään tontille.

Me saatiin nauttia paikasta ihan omissa oloissa eikä tällä kertaa muita ihmisiä ollut paikalla (muut ovat sokeria ja sulavat sateesta? No eikä, eivät ehkä olleet niin tyhmiä kuin me ja uhmasimme säätä :D). Retkestä teki todella ainutlaatuisen särkällä kukoistava kukkaloisto ja toisella puolella särkkää möllöttävä aurinko ja kontrastina toisella puolella uhkaavasti lähenevä saderintama. Säästyttiin onneksi sateelta ja saatiin ainoastaan nauttia taivaan tuottamista hienoista värikontrasteista!

GOTLANNIN RISTEILY

Pari vuotta sitten vietettiin aivan mahtava miniloma Visbyssä, Gotlannissa. Matka oli syntymäpäivälahjani mieheltäni. Kyseessä oli kahden yön risteily Helsingistä Visbyhyn Tallink Siljan Europa laivalla.

Risteilyt eivät ole koskaan kovin paljo kiinnostaneet minua (minusta laivassa on äärettömän tylsää ja en harrasta änkyräkännejä, jota laivalla pitäisi varmaan harrastaa että siitä tulisi kivaa = eli minusta siellä ei ole mitään tekemistä ) ja yleensä Tallinnaankin olen halunnut vaan mennä nopeasti yli ja yöpyä laivan sijaan Tallinnassa. Tällä kertaa kun kohteena kuitenkin Visby niin saatoin jopa lähteä risteilylle.


Högklint,n. 50m meren pinnan yläpuolella
Visbyn katuja
Näkymät St. Larsin raunioilta
Kaupungin muuri
Kesäpäivän viettoa Visbyssä
St. Drottenin rauniot
Visbyn katuja
St. Drottenin rauniot
Vanha viikinkihauta Toftassa
Högklint
Gnisvärdin kalastajakylä
Gnisvärdin kalastajakylä
Saaren ainutlaatinen kalkkinen maaperä. Tiesitkö että Gotlannin saari on alunperin Välimereltä, mutta mantereiden liikkumen myötä päätynyt tänne pohjoiseen. Siksi maaperä on samalaista Gotlannissa, kuin monissa Välimeren maissa.
Stenkumlan keskiaikainen kirkko
Stenkumlan keskiaikainen kirkko
Stenkumlan keskiaikainen kirkko
Stenkumlan kirkon piha
Visbyn katuja
Visbyn katuja
Visbyn katuja
Fossiilimetsästystä Gnisvärdin kalastajakylän rannalla
Viikinkini ja minä Almedalenissa
YLEISFIILIS
Olen hyvin iloinen tästä meidän matkasta ja onnellinen että ehdittiin nähdä niin paljon vain yhdessä päivässä. En voi muuta kuin suositella jos muitakin kiinnostaa tällainen nopea irtiotto arjesta - yhdessäkin päivässä ehtii paljon kun hyvin suunnittelee! Tämä vaihtoehto sopi myös budjettimatkaajalle. Gotlanti on kyllä niin kaunis ja mielenkiintoinen että palaisin sinne takaisin koska vaan. Haluaisin nimittäin ehdottomasti seuraavalla kerralla tutustua saaren pojoisosassa sijaitsevaan Fårön-saareen ja Siniseen laguuniin.

RISTEILY JA RUOKAILU
Tällaisiin Visbyn risteilyihin tutustuin ensimmäistä kertaa keväällä kun sähköpostiin taisi tupsahtaa jonkin matkatoimiston mainos. Hinnaksi ilmoitettiin silloin muistaakseni jotain 190euroa, joka silloin tuntui jo aika edulliselta. Lähdöt olivat joka kesäsunnuntai ja paluu tiistaina. Hieman ennen syntymäpäivääni heinäkuun alussa eksyin Matkapoikien sivuille ja yllätyksekseni muutama heinäkuun lähtöjen hinnoiksi oli ilmoitettu 130€/nenä, joka tuntui heti todella edulliselta. Risteilyhintaan kuului matkan lisäksi myös buffet päivällinen meno sekä paluu matkalle ja lisäksi aamiaisbuffet. Tämähän tarkoitti ettei matkalla tarvitse käyttää rahaa juuri ollenkaan ruokaan. Ja sehän kuulosti budjettimatkaajalle oikein hyvältä.

Lähdettiin siis reissuun sunnuntai-iltana ja ilta vietettiin laivalla viettäen aikaa kannella ja nauttien buffetin antimista. Seuraavan aamuna laiva oli Visbyssa noin klo. 10.00. Mietin pitkään matkasuunnitelmaa ja otin selvää kaikenlaisista nähtävyyksistä. Eniten minua kiinnosti Gotlannissa Fårön raukit, Högklint jyrkänne, Visbyn historiallinen kaupunginosa unohtamatta paikan Viikinki-historiaa. Mehän ollaan mieheni kanssa ihan koukussa Vikings-sarjaan.


TEKEMISTÄ

Koska meillä oli ainostaan yksi päivä (klo.10.00-20.30) aikaa tutustua Visbyhyn ja Gotlantiin niin tulin siihen tulokseen että parhaiten saamme käsityksen paikasta varaamalla muutaman tunnin ohjatun retken, joka vie kaupungin ulkopuolelle sijaitseviin eniten kiinnostaviin kohteisiin ja että loppu päivä voidaan tutustua omatoimisesti Visbyn kaupunkiin. Tämä osoittautui loistavaksi ratkaisuksi ja tuntuu että teimme, koimme ja näimme päivän aikana todella kattavasti. Fårön raukit oli pakko jättää väliin ajanpuutteen takia mutta Matkapoikien kautta varaamaamme neljän tunnin pituisella Kaunis Gotlanti - retkellä pääsimme tutustumaan Almedaleniin, Stenkumlan keskiaikaiseen kirkkoon, Nygårdin-lammastilaan, Högklint-jyrkänteelle, Viikinkihautaan Toftassa sekä lopuksi Gnisvärdin kalastajakylään ja sen fossiilikiviseen uimarantaan, josta sai kerätä löytämiään fossiilikiviä. Retkestä maksoimme yhteensä 84€, joka oli mielestäni kallis mutta hintansa väärti. Emme olisi omatoimisesti pystyneet tutustumaan paikkaan yhtä monipuolisesti tuossa ajassa.

Retken jälkeen aloitettiin Visbyn valloittaminen omatoimisesti jalan. Bussi jätti meidät kaupungin kehämuurin Österport-nimiselle portille, josta lähdimme kävelemään kohti Innerstad (muurin sisäpuolella olevaa vanhaakaupunkia). Loppupäivä otettiin rennosti ja ihailtiin Visbyn kapeita runsaskasvillisia katuja. Pysähdyttiin juomaan yhdet torin laidalla olevaan kahvilaan ja nautittiin vaan olostamme. Juomien jälkeen tutustuttiin torikojuihin mistä olisin niin halunnut ostaa lampaantaljoja ja kauniita koruja! Piheydessäni en sitten raaskinut ostaa mitään ja jatkettiin kiertelyä. Eksyttiin muun muassa St. Drottens ja St. Larsin raunioille, joista jälkimmäisessä oli todella jännittävät rappuset, joita pitkin pystyi kiipeämään korkealle tasanteelle ja kiertää lähes koko raunio. Kaiken kiertelyn ja myöhäisen lounaan jälkeen palattiin onnellisena takaisin satamaan ja laivalle.


MATKAVINKIT

- risteily on hyvä vaihtoehto minilomaan
joskus on aikaisemmin tullut katsottua lento+hotelli matkoja Gotlantiin mutta suunnitelmat ovat kariutuneet jo oikeastaan ennenkuin ovat alkaneet. Koska hinnat. Tällainen risteily onkin oikein hyvä tapa päästä tutustumaan edes pintaraapaisuna Gotlantiin ja kukkarokin kiittää.

- osallistu järjestetyille retkille tai vuokraa auto 

jos haluaa saada kaiken irti minilomasta Gotlannista suosittelen lähtemään Visbyn ulkopuolelle joko järjestetylle retkelle (kuten me teimme) tai vuokrata auto.

- nähtävyydet Visbyn ulkopuolella

omat suosikkinähtävyydet Gotlannissa oli ehdottomasti Högklint, Viikinkihauta Toftassa ja Stenkumlan keskiaikainen kirkko sekä Gnisvärdin kalastajakylä. Seuraavalla matkalla aion ehdottomasti matkata Gotlannin pohjoisosassa sijaitsevalle Fårön saarelle katsomaan raukkeja ja pulahtaa Siniseen Laguuniin. Gotlannista löytyy myös Peppi Pitkätossun maailma, jonne kannattaa lapsiperheiden suunnata,




lauantai 2. heinäkuuta 2016

KESÄINEN KÖÖPENHAMINA

Nyhavn


Hard Rock Cafe Copenhagen


Tivoli


Mansikka- jäämilkshake - yummy! 


View over Copenhagen from Rundetårn


Smörrebröd hos Cafe Orstrup


Minun makuun juuri sopivan vinksin vonksin <3


Nyhavn, siitä ei vaan saa tarpeeksi!


Taloja kaikissa karkkiväreissä


Kööpenhamina yläilmoista (Rundetårn)


Nyhavn <3


Nyhavn


Kastellet 


Kuvia Christianian porteilta


Amagertorvet


Pieni Merenneito ja muita kauniita yksityiskohtia kaupungista.


Ja vielä vähän lisää :)


Olin minäkin siellä 8-)


Öresundin silta yläilmoista <3


YLEISFIILIS
Köpis yllätti. En oikein osannut odottaa mitä tulevan pitää - mitään muuta kuin että siellä on kallista. Ja sehän piti paikkaansa. Siellä oli kallista ja päätä sekoitti tietysti vielä enemmän kun piti aina miettiä päässä mitä jokin oli euroissa :D Mutta pienellä suunnittelulla saa kaupungista paljon irti pienemmälläkin summalla.

Kaupunki oli tutulla tavalla kaunis - Skandinaavinen. Minusta se oli vähän niin kuin Helsinki ja Tukholma mutta ripauksella enemmän metropolia ja Keski-Eurooppalaisuutta. Todella kaunis ja mielenkiintoinen. Kööpenhamina on mukavan kokoinen ihan vaan tallustaessa ympäriinsä (ekana päivänä käveltiin yli 14km, muina päivinä vain 8km pyöristä johtuen :D ) mutta ihan selkeästi koko viikonlopun paras juttu oli vuokrata pyörät ja ihastella kaupunkia pyörän selästä! Se oli aivan mahtavaa. Me vuokrattiin meidän pyörät hotellistamme, koska koettiin sen olevan helpoin ratkaisu ja hotellilla oli tarjota hienot ja mukavat pyörät. Mutta pyöriä vuokrataan pitkin kaupunkia ja varmasti paljon edullisemmin kuin hotellilta. 

MAJOITUS
Me majoituttiin kahdeksi yöksi viiden tähden Radisson Blu Royal hotelliin Kööpenhaminassa. Hotelli oli vanha, mutta todella siisti ja hienostuneesti sisustettu joka puolelta Tanskalaista designina unohtamatta. Meillä oli oikein hieno ja tilava standard-tason huone. Aamiainen oli taivaallinen ja äärimmäisen hienosti laitettu esille. Henkilökunta oli myös äärimmäisen mukava, varsinkin vanhempi herra aulassa, joka vastasi hotellin palveluista. 

TEKEMISTÄ JA RUOKAILU
Me saavuttiin Kööpenhaminaan lauantaina aamupäivällä ja hotelliin kirjautumisen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Käveltiin Ströget - kävelykatu päästä päähän ihan Nyhavniin saakka. Siellä ihasteltiin paikkoja (otettiin tyyliin tuhat kuvaa :D)  ja lähdettiin tallustelemaan takaisin hotellille.

Suihkun ja pienien torkkujen jälkeen lähdettiin takaisin kaupungille tarkoin päämäärin: googlettelun seurauksena löytynyt hyvät arvostelut saanut paikallinen pieni panimo ja olutpaikka (BrewPub) suht lähellä, "illallinen" tanskalaisella nakkikioskilla, eli pølsevognilla (kiitos ystävälle, joka osasi neuvoa että menkää syömään niitä hotdogeja punaisilla nakeilla - ja nehän oli OIKEASTI ihan punaisia :D ) ja illan päätepysäkki oli mennä Hard Rock Cafe Copenhageniin drinksuille ja hakemaan miehelle perinteinen T-paita.

Toisen päivän olimme suunnitellut viettävämme sen Tivolissa (sisäänpääsymaksu 110DKK + laiteliput kahdelle vuoristorataan). Sinne menimmekin heti sen avauduttua klo. 11 ja kiertelimme aluetta kävellen. Tivoli on aivan mahtava tässä keskikesän vihreydessä ja runsaudessa! Se on niin tunnelmallinen että sitä melkein luulee menneensä ajassa taaksepäin vuoteen 1950 :) ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka (alueelle pääsymaksusta huolimatta) vaikkei mihinkään laitteisiin menisikään. Me kuitenkin päätettiin ostaa yhdet laiteliput ja mennä Tivolin yhteen vanhimmista laitteista, eli vuoristorataan, joka on myös yksi maailman vanhimmista vielä toiminnassa olevista vuoristoradoista. 
Tivolin jälkeen jäi päivää kuitenkin jäljelle ja päätettiin vuokrata pyörät ja lähteä katsomaan meitä eniten kiinnostavia nähtävyyksiä. Ensin suuntasimme Rundetårniin (pääsymaksu 25DKK/hlö), jonka huipulla n. 36m on observatorio ja näköalatasanne. Torniin kiivettiin ensin kierrekäytävää pitkin ja lopuksi muutama kierrerappunen. Huh, jalat olivat maitohapoilla mutta se oli sen arvoista. 
Rundetårnin jälkeen lähdettiin suunnistamaan Pienelle Merenneidolle, jonne pyöräiltiin n.15min. Sain kuin sainkin otettua muutaman kuvan ja sitten alkoi kaatosade. Vältyttiin kastumasta ihan täysin alueella sijaitsevien puiden johdosta ja sateen loputtua lähdettiin suunnistamaan suunniteltuun smörrebröd paikkaan, jonka sitten todettiin olevan sunnuntaisin kiinni (huom! Aika moni paikka Tanskassa sunnuntaisin kiinni!). Sitten yllättikin seuraava ukkos-kaatosade-raekuuro ja päästiin juuri ja juuri suojaan. Sateen hellitettyä lähdettiin polkemaan hotellia kohden, jonka aikana tietenkin jouduttiin kaatosateeseen. Märkinä, kylmissämme ja nälkäisinä käytiinkin sitten kioskin kautta haukkaamassa hodarit ja siitä suoraan hotellille suihkuun ja lämmittelemään. Tämän pienen "takaiskun" jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme (sää oli jo onneksi laantunut) ja lähdettiin polkemaan googlaamamme ravintolaan, Halifax (Larsbjørnsstræde) - nimiseen burgeriravintolaan , josta kuulemma saa Kööpenhaminan parhaimmat burgerit. Eikä siinä varmasti valehdella! Minun tex-mex vaikutteinen guacamoleburgeri oli varmasti yksi parhaimmista mitä olen ikinä syönyt ja mikä parasta ravintola toimii kuten Subwayt Suomessa, eli saat valita itse leivän ja lisukkeet haluamasi mukaan. Burgereiden jälkeen suuntasimme pyörämme kohti merta ja rantaa ja yhdeltä rantakadulta löysimme sattumalta Home made Icecream- baariin, josta haimme jälkkäriksi tietenkin jätskit, jotka nautittiin meren rannalla seuraten vastarannalta näkyvältä screeniltä Islanti-Ranska jalkapallo-ottelua.

Kolmannen päivän, eli kotiinlähtö päivän, ohjelma meille oli vielä aamulla hieman auki, mutta päätimme hotellista kirjautumisen jälkeen vuokrata vielä pyörät. Koska oli lämmin ja aurinkoinen päivä (luimme että tämä oli hyvä aika ), ajattelimme että pitäähän meidän myös kokea Kööpenhaminan toinen puoli, eli vapaakaupungiksi julistautunut Christiania. Pyöräilimme hotellilta sinne vartissa Christianshavnin kautta rantateitä pitkin ja kävelimme vapaakaupunki-alueen läpi muiden turistien tavoin ihastellen värikkäitä graffiteja, mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tietysti hieman ihmetellen koko touhua. Tykkäsin alueella jossain kohdin oikeasti kauniisti boheemista taloista ja puutarhoista, joista oli pidetty huolta. Mutta muuten en oikein pitänyt paikasta. Ehkä mielipiteeni ovat hieman puolueellisia koska olen huumeita vastaan kaikissa muodoissa mutta en tuomitse muiden elämää ja valintoja - kaikki tekevät omat valintansa eivätkä omat mielipiteeni ole oikeita! Mutta omista mielipiteistäni huolimatta minun yleisvaikutelmaa laski siellä se että siellä oli aika likaista, tunnelma oli paikoittain aika kireä ja petyin hieman että koin paikassa enemmän rikollisjengiläisyyytä kuin rentoa hippiyhteisöllisyyttä. Luulen vain itse että alkuperäinen 70-luvulla kaupunginosan vallannut hippiyhteisön ideologia, kulttuuri ja rento elämäntyyli ovat kaukana tästäpäivästä. Luulen että silloin kaupungista huokui oikeasti rakkaus ja yhteisöllisyys (kannabiksesta huolimatta) - ja se olisi ollut minusta mielenkiintoista nähdä. Sellaista minä jotenkin odotin kokevani, mutta se jäi puuttumaan. Voin toki olla väärässä ja nämä ovat vain omia mielipiteitä. Paikka on kuitenkin kokemisen arvoinen ja me koettiin ainakin parhaimmaksi ajaksi mennä sinne näin kesällä keskellä päivää muiden turistien kanssa.

Nopean Christiania- kierroksen jälkeen suuntasimmekin sitten syömään Nyhavnin lähellä sijaitsevaan suosittuun smörrebröd-ravintolaan nimeltään Cafe Örstrup ja tilattiin tietenkin pakolliset smörrebrödit. Ne olivat hyvä valinta päivän lounaaksi ja ne olivat todella maistuvia! Tämän jälkeen suunnattin pyöriemme kanssa Nyhavnin kautta Strögetiä pitkin ihastellen maisemia, ottaen viimeisiä kuvia ja nauttien aurinkoisesta päivästä mansikka-jäämilkshakea juoden. Tämän jälkeen suuntasimmekin hotellin kautta junaan ja metroon ja sieltä lentokentälle.


MATKAVINKIT
- tanskassa on kallista, joten suunnitelmallisuus kannattaa
me muun muassa kuljettiin lentokentältä hotellille julkisilla (metro+paikallisjuna, 3-zone ticket n. 5€/nenä / matka), suunniteltiin kaikki nähtävyydet missä käydä etukäteen ja otettiin selvää pääsymaksuista (ainoat pääsymaksut maksettiin Rundetårniin ja Tivoliin). Vuokrattiin pyörät ja suunniteltiin ruokailut tarkoin. Googleteltiin mm. hinta-laatusuhteeltaan parhaat kahvilat ja ravintolat (ei ruokailtu ns. turistialueilla). Rahaa kului mutta siinä säästi varmastsi pitkän pennin.

- vuokraa pyörät
Köpiksessa kannattaa pyöräillä! Niin tekevät kaikki paikallisetkin ja pyörätiet kaupungissa ovat loistavat. Pyörän selästä pidemmätkin etäisyydet eivät tunnu missään.

- tivoli
ei Köpikseen varmaan kannata mennä ilman että käy Tivolissa. Me maksettiin vain sisäänpääsy maksu sekä yhdesyä laitelipusta mutta Tivolissa saa ajan kulumaan ilman laitteissa käymistäkin!

- tanskalaiset hot dogit 
me venytimme penniä ja lounastimme yleensä pölsevogneilla, mistä kannattaa tilata tanskalaiset hot dogit punaisilla nakeilla. Ne sopivat loistavasti lounaaksi ja olivat suhteellisen halpoja. Pitivät nälän poissa iltaan asti kunnes pääsimme ravintolaan.

- asiakaspalvelu
Huono asiakaspalvelu oli todella yleistä Kööpenhaminassa, mikä hieman yllätti. Siihen kyllä tottui mutta välillä kyllä jäi paha mieli kun selkeästi asiakaspalvelija ei halunnut palvella jos puhuit englantia tai edes ruotsia, korottivat vain ääntä tanskaksi. No mutta siis vinkkinä että siellä siihen saattaa törmätä :) 




TÄSMÄVINKIT LOVIISAAN

Mitä tehdä Loviisassa? Missä syödä tai koska tulla?  Lue alta paikallisen täsmä vinkit;  SYÖTÄVÄÄ JA JUOTAVAA ...