lauantai 20. lokakuuta 2018

LOKAKUINEN PÄIVÄRETKI PORKKALANNIEMEN VIRKISTYSALUEELLE

Koko viikko mennyt haaveillessa uudesta keittiöstä etten ole tänne ehtinyt ollenkaan :D no ei sentään! Mutta ehdin tässä kuitenkin eräs päivä vähän kirjoitella meidän päiväretkestämme Porkkalaan. 

Tiesitkö Sinä Porkkalan kauniista rantakallioista? Tai sitä että Porkkalanniemenkärjestä on vain 36km Viron pohjoisrannikolle?

Porkkalanniemi

Porkkalanniemi

Porkkala rantakalliot

Porkkalanniemi rantakalliot

Whippet

Porkkalanniemi

Porkkalan rantakalliot

Porkkalanniemi rantakalliot

Minä en rehellisesti tiennyt Porkkalasta juuri mitään varsinkaan sen upeasta luonnosta mutta ihana ystäväni vinkkasi paikasta jo kesällä. Kesällä ei saatu aikaiseksi lähteä mutta lauantaina lähdettiin ajelemaan kohti Porkkalanniemeä ja päämääräksi otettiin Pampskatan, eli Porkkalanniemen eteläisin kärki.

Porkkalanniemi on noin 40ha iso ja alueen luontoa kuvaa parhaiten jylhät ja jyrkät rantakalliot, joilta avautuu upea panoramanäkymä aavalle merelle. Porkkala sijaitsee Suomenlahden kapeimmalla kohdalla ja Porkkalanniemen kärjestä on vain noin 36km Viron pohjoisrannikolle.

 Porkkalan sijainnista tuli Suomelle tärkeä turvallisuuspoliittisesti toisessa maailmansodassa ja Neuvostoliitto vaatikin Porkkalan luovuttamista rauhanneuvotteluissa. Porkkala luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan välirauhan päätöksellä vuonna 1944 50 vuodeksi käyttöönsä mutta alue kuitenkin palautettiin Suomelle jo vuonna 1956 sen menetettyä merkityksensä atomiaseiden aikakaudella ja luovutuksella haluttiin näyttää esimerkkinä muille Euroopan maille Neuvostoliiton ystävällisistä väleistä Suomen kanssa.

Porkkalaan perustettiin yksi Suomen neljästä ensimmäisestä kansallispuistosta ennen toista maailman sotaa vuonna 1938, mutta puistoa ei ole perustettu uudelleen Porkkalan palautuksen jälkeen. Suomen 100-vuotis syntymäpäivien kunniaksi Suomeen päätettiin perustaa yksi uusi kansallispuisto mutta Porkkala hävisi niukasti Kainuun Hossalle. Alueen yhdistys kuitenkinon saanut tämän aiemmin suljettuna olleen lunnonalueen pitkäaikaisella vuokrasopimuksella vuodesta 1991 käyttöönsä puolustusministriöltä. Virkistysalue rajoittuu Vantaan, Kirkkonummen sekä Nurmijärven kuntien virkistysalueisiin, jolloin virkistysalueiden yhteispinta-ala on n. 156ha.

Lokakuiselle lauantaille meille ajoittui todella sopivasti aika lämmin ja pilvinen päivä mutta pilviharson takaa pilkoitti aurinko kauniisti. Itse matka Hangon tieltä Porkkalaan oli ihana elämys pitkin kiemuraista ja idyllistä vanhaa maalaismaisemaa. Jätimme automme Pampskatania lähimmällä olevalle parkkipaikalle (Tullandintie 190), josta lähti metsään menevä polku. Polulla välillä noustiin ylös kallioille ja seuraamalla punaisia ja keltaisia merkkejä puissa pystyi vaikeaselkoisilla kallioillakin pysyä helposti reitillä. Reitin varrella oli useampi ulkohuussi, taukopaikka pöytineen ja tulentekopaikkoineen. Polun loppupäässä noustaan korkealle Pampskatan rantakallioille, mistä avautuu aivan upea näköala merelle. Kalliot ovat jyrkät joten pakkasöiden jälkeen pitää näin syksyllä muistaa kävellä varovaisesti koska kalliot voivat olla liukkaat. Me istuimme alas kalliolle nauttimaan pienet välipalat muiden tapaan. Vaikka paikalla olikin näin lokakuisena lauantaina paljon muitakin ihmisiä, sai alueella liikkua ja pysähdellä rauhassa. 

Meillä meni kiertelyssä noin 2-3h mikä tuntui tällaiselle päiväretkelle oikein sopivalta. Porkkalasta ajettiin suoraan Långvikin, mihin poikkesimme syömään. Alkuperäinen suunnitelma oli jäädä sinne yöksi mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta kun meidän piti ottaa Hemmo mukaan. Långvikin ravintola oli yllättäin aivan upeasti sisustettu ja ruuan esillepano oli kaunis - mausta tietenkään tinkimättä. Jälkiruuaksi syötiin läheisen maatilan valmistamaa mustikkajäätelöä - mikä oli taivaallista! Huulet mustina, mahat täysinä ja mielet virkeinä lähdettiin sieltä sitten ajelemaan kotiin.

Päiväreissu Porkkalaan oli siis kaikin puolin onnistunut ja en voi muuta kuin suositella siellä vierailua. Hieman jopa harmittaa etten ole tiennyt tästä helmestä aikaisemmin! :) 
Paikka sopiikin juuri loistavasti päiväretkikohteeksi ihan koko perheelle eikä matka edes Itä-Uudeltamaalta ollut liian pitkä.




Lähteet:
https://retkipaikka.fi/porkkala/
http://www.uudenmaanvirkistysalueyhdistys.fi/index.php?k=13396
https://fi.wikipedia.org/wiki/Porkkalanniemi

TÄSMÄVINKIT LOVIISAAN

Mitä tehdä Loviisassa? Missä syödä tai koska tulla?  Lue alta paikallisen täsmä vinkit;  SYÖTÄVÄÄ JA JUOTAVAA ...