lauantai 10. kesäkuuta 2017

KASABERGET LOVIISASSA

Sijainti: Kasaberget, Gäddbergsö, Loviisa



Viime vuonna ilmestyi postilaatikkoon oman alueemme lehti PikkuKaupunki-lehti ja siellä olikin kivasti lueteltu muutama luontokohde Loviisan seudulla. Silmääni osui Kasaberget, josta en ollut aikaisemmin kuullut ja joka sijaitsee Loviisan saaristossa entisen Ruotsinpyhtään kunnan alueella. Pistin paikan muistiin ja sitten yhtenä lauantai-aamuna pakkasimme itsemme autoon aamupalan jälkeen ja lähdettiin suunnistamaan kohti Kasabergetiä.

Perille löysimme kaikesta epäröinnistä huolimatta. PikkuKaupunki-lehdessä ei ollut ollenkaan kerrottu miten paikalle pääsee tai edes koordinaatteja, mutta suuntasimmekin sitten vaan sinne mihin kartta meille reitin Kasabergeniin piirsi ja toivoimme että olemme menossa oikeaan suuntaan :D suurin pelon aihe olikin ettei vaan mennä kenenkään pihoille kun ei tiedetty mistä Kasabergetille virallisesti saa mennä.

Ensin ajoimme Loviisan Gäddbergsö-saareen Reimarsintien päähän, mihin matka autolla päättyi kun puomi tuli vastaan mutta onneksi paikalta löytyi myös pieniparkkipaikka ja venelaitureita. Paikalla ei ollut mitään viittoja tai tietoa Kasabergetistä mutta päätimme kuitenkin jatkaa puomin jälkeen jalkaisin. Tien päässä tuli vastaan aution oloinen pieni hiekkaranta, kartalta luimme nimeksi Kasabergssanden. Eli lähellä vissiin oltiin mutta mitään korkeita kallioita ei näkynyt missään. Olimme jo kääntymässä takaisin kun huomasimme pienen polun metsässä. Koska sinne asti kuitenkin tultu niin lähdettiin seuraamaan polkua.

Hyvää onnea, kartanlukutaitoa vai päättelykykyä? En tiedä, mutta lopulta löysimme itsemme vajaa 45m merenpinna yläpuolelta Kasabergetiltä ihastelemasta kaunista merimaisemaa!

TÄSMÄVINKIT LOVIISAAN

Mitä tehdä Loviisassa? Missä syödä tai koska tulla?  Lue alta paikallisen täsmä vinkit;  SYÖTÄVÄÄ JA JUOTAVAA ...