lauantai 26. marraskuuta 2016

PARATIISILOMA MAURITIUKSELLA

Mauritiukselle lähdettiin marras-joulukuun vaihteessa 2016, mikä osoittautui säiden puolesta erinomaiseksi matkustusajaksi. Turisteja ei myöskään siihen aikaan ollut paljoa ja lennot Istanbulista olivat mukavan tyhjät!


Saapuminen paratiisiin kehujen arvoisella Turkish Airlinesilla


Grand Bay Suites - hotellimme sisäpiha ja allasalue


Hotellin allasalue teki minuun suuren vaikutuksen ja uima-altaan reunaa pitkin meni istuinosa, joka teki altaasta nauttimisesta ihan luksusta!


Altaan ritiläreuna oli kauniisti koristeltu kivillä piiloon = täydellistä!


Paras syömämme annos lomallamme tarjoiltiin meille Grill&Chill - ravintolassa.


La Rougaille Creole - ravintolassa tilaamamme alkuruoka


Kanaa ja riisiä lisukkeineen on yksi kreoliruuan peruspilareista.


Litsi-iltapala Mont Choisyn rannalla. Mauritiuksella kasvaa ja kasvatetaan paljon litsejä, eli kiinanluumuja. Niitä myytiin kadulla lähes jokaisessa kojussa ja niitä tulikin ostettua kerran jos toisenkin. 


Yli puolet Mauritiuslaisista ovat hinduja ja Grand Bassin alueelle on rakennettu 35m korkea Shiva-patsas.


Grand Bassin pyhä järvi on pyhiinvaellus paikka, jonne kaikki saaren hindut kerran vuodessa kokoontuvat.


Shiva 


Hanuman temple Grand Bassin alueen kukkulalla


Villi apinat Grand Bassin alueella pitivät huolen että ihmisten jumalille tuodut hedelmät katoavat parempiin suihin! :D


Troux Aux Cerf Volcano - kraateri


Black River Gorges National Park


Black River Gorges National Park


Le Mornen alue Chamarelin  näköalapaikalta.


7 Colored Earth luonnon muodostelma


Chamarel Waterfall


Sateinen aamu Grand Bayssä vaihtui katamaraaniretkeksi Ile Aux Cerf - paratiisisaarelle


White sand and black lava rocks in Ile Aux Cerf Island. Mauritius on vulkaaninen saari ja saaren rannoilta löytyykin pikimustia laavakiviä.


Ilta-aurinko Grand Bayn rannalla


Grand Bay


Grand Bay


Sunset in Grand Bay


Roadway to the turquoise


Evening at Grand Bay beach


La Cuvette beach oli lähimpänä hotelliamme ja olimme molemmat sitä mieltä että tämä ranta oli meidän mielestä paras. Ranta oli pieni ja rauhallinen. Me koettiin että ranta on turvallinen eikä siellä tarvinnut pelätä varkaita.

La Cuvette Beach

Mont Choisy beach sijaitsi muutaman kilometrin päässä Grand Baystä etelään ja se oli pitkä ranta täynnä elämää.

Mont Choisy beach oli myös paikallisten suosima ranta ja sinne osa leiriytyivät pidemmäksikin aikaa viettämään kesälomaansa.

Bain Boeuf Beach saaren pohoiskärjessä.

Trou Aux Biches beach sijaitsi muutama kilometri etelään Mont Choisyista ja tämä ranta vaikutti todella viihtyisältä ja jopa hieman kadehdittiin rannalla olevia puisia aurinkotuoleja.

Trou Aux Biches beach

Grand Gaube sijaitsi saaren pohoisosassa mutta itärannikolla.

Which one would you choose? Grand Gaube

Anse La Raie beach oli todella pieni ja kaunis ranta aivan saaren pohjoisosassa ja jos olisi ollut enemmän aikaa olisin mielelläni tullut tänne viettämään yhden päivän ottaen aurinkoa, uiden ja ihastellen tuota täydellisen turkoosia vettä.

Tie Pereybereen. Jalkakäytävät Grand Bayssa olivat yliarvostettuja, joten niitä ei juurikaan ollut :D







YLEISFIILIS:
En tiedä mutta jostain syystä minulla oli kaikista kuvista ja lukemistani jutuista jäänyt pieni epäilys Mauritiusta kohtaan. Koko ajan tuntui että vertailin sitä Malediiveihin ja jotenkin päähäni oli iskostunut lauseet "ennemmin Malediivit kuin Mauritius".  Miehenikin oli saannut samanlaisia kommentteja, mm. "Mauritiuksella on tosi huonot kiviset rannat, Malediivit oli paljon parempi"(en kyllä ymmärrä sitäkään että joku sanoo noin jollekkin joka on juuri lähdössä reissuun??). Nämä eivät tietenkään fiilistä hirveästi nostattaneet. En tiedä miksi jaksoin edes päätäni vaivata tällaisilla kun kaikilla ihmisillä on omat mielipiteet ja omat kokemuspohjat jokaiseen asiaan eikä se todellakaan tarkoita sitä että kaikki olisi samaa mieltä asiasta. Ja se tuli taaskin tämän turhan murhetimisen jälkeen todettua hyvin mielin.

Mauritius oli ihana. En tiedä oliko se vaan siksi että en ole ikinä ollut sellaisessa paikassa missä niin lämmintä, kauniita paratiisirantoja ja turkoosia vettä vai siitä etten luvattoman pitkään aikaan ole käynyt rantalomalla tai viikon mittaisella reissulla. Oli miten oli me pidettiin Mauritiuksesta tosi paljon ja tuo paikka ylitti kaikki odotukset! (ehkä rima ei ollut niin korkealla kun synkisteltiin jo vähän etukäteen? :D) Olin niin onnellinen että epäilykseni (myös miehen) eivät pitäneet paikkaansa ja tykättiin paikasta tosi paljon. Parasta lomassa olikin juuri se että saatiin siitä irti paljon, niin rantalomaa ja aurinkoa kuin myös nähtävyyksiä ja omatoimista tutustimista.

Kun matkaa suunniteltiin lomakohteeksi kaiken googlettelun jälkeen valikoitui Mauritiuksen pohjoisosassa sijaitseva Grand Bay. Se kuulemma on saaren tämän hetkinen turistikeskittymä ja sitä suositeltiin varsinkin ensimmäistä kertaa Mauritukselle matkustaville. Grand Bay oli meidän mielestä hyvä valinta ja sieltä löytyikin mukavasti myös muuta tekemistä kuin vaan rannalla loikoilua tai hotellialue, koska me halusimme tehdä ja nähdä myös muuta lomallamme.

Grand Bay oli tosiaankin turistikeskittymä mutta näin marras-joulukuun taitteessa se ei todellakaan ollut mikään turistirysä, päinvastoin. Turisteja sai melkein etsiä ja välillä mietittiin kaduilla kävellessämme että missä kaikki ovat, siis turistit :D paikallisia näkyikin sitäkin enemmäin ja meille kerrottiikin että marras-joulukuu onkin paikallisten kesäloma-aikaa ja monet Mauritiuslaistet ovat juurikin sillä hetkellä lomalla. Ja se myös näkyi katukuvassa. Mikä ei tietenkään ollut huono asia vaan toi sitä aitoa Mauritiuslaista tunnelmaa, esim. monet kymmenet Mauritiuslaiset leiriytyivät  rannoille (vähän ehkä niinkuin meillä konsanaan ihmiset menevät mökeille) ja siellä pystytettiin telttoja ja muita lakanavirityksiä auringon suojaksi, tehtiin ruokaa ja soitettiin musiikkia isoista kaiuttimista. Siinä välissä sitten tietysti pelasivat rantapelejä, tanssivat, kävivät uimassa ja joivat mitäs muutakaan kuin alkoholia. Voi miten suomalaista mökkikulttuuria eikö totta? :D


LENNOT:
Mauritiukselle pystyy lentämään tietääkseni suoraan Suomesta, jolloin lentoaika on suurinpiirtein 12h mutta me lensimme yhden pompun kanssa Istanbulin kautta, jolloin lentoaika Istanbulista määränpäähän oli 9-10h. Meidän lennot Mauritiukselle hoiti kokonaisuudessaan Turkish Airlines. Siitä olin aika innoissani sillä en ole ennen tällä kyseisellä lentoyhtyiöllä lentänyt ja olen ainoastaan kuullut siitä hyvää, joten pitkä monen tunnin lento Turkish Airlinesillä houkutteli jo valmiiksi. Mutta koska en ole ikinä näin pitkiä lentoja lentänyt niin on vaikea tietenkin vertailla muihin yhtiöihin.

Pitkä yli yhdeksän tunnin lento Istanbulista Mauritiukselle meni mielestäni todella kivuttomasti ja olin hieman hämmästynyt miten helppo se olikaan. Nukuin lähes tulkoon koko matkan aamiaseen saakka joka tarjoiltiin pari tuntia ennen laskeutumista. Hieman olin pelännyt pepun puutumista, jalkojen turpoamista ja kaikkea muuta mutta kaikki meni hyvin. Lentosukat olivat jalassa ja litkin vettä niin paljon kuin mahdollista.

Lento takaisin Mauritukselta Istanbuliin lähti illalla yhdeksän aikaan. Se olikin sitten hieman vaikeampi osaltani. Nukuin aluksi muutaman tunnin mutta sen jälkeen tuntui jalkoja alkavan kivistää ja sitä olisi halunnut koko ajan nousta ylös jaloittelemaan. Yritin kuitenkin sinnikkäästi pitää silmäni kiinni ja lopuksi olinkin taas niin väsynyt että kun aamiaista alettiin tarjoamaan olisin vaan halunnut nukkua :D

Pakko myös vielä kehua Turkish Airlinesia heidän mahtavasta ruuasta ja palvelusta kaikilla lennoilla. Ruoka oli erinomaisen maukasta ja varsinkin pitkillä lennoilla asiakkaille annettiin niin tyynyjen ja vilttien lisäksi lämmin rätti kasvojen pesuun, pakkauksen joka sisälsi lämpösukat, tohvelit, silmälaput ja hampaidenpesutarvikkeet. Eli suurinosa käsimatkatavaroistani oli turhia - mikä tosin hieman ärsytti :D



MAJOITUS:
Meidän hotelliksemme valikoitui hinnan, sijainnin ja hyvien arvostelujen saannut, aivan Grand Bayn keskustan tuntumassa sijaitseva, Grand Bay Suites huoneistohotelli, joka osoittautui loistavaksi budjettihotelliksi (suositellaan ehdottomasti pennin venyttäjille!). Hotelli oli pieni ja sympaattinen perheyritys. Huoneet olivat isoja ja hyvällä maulla sisustettuja. En todellakaan ole ennen törmännyt hotellihuoneisiin, jotka olisivat samalla tavalla kodikkaasti ja hyvällä maulla toteutettu. Siivous ja pyyhkeidenvaihto joka päivä ja siivooja tiskasi myös astiamme. Keittiö ehkä hieman puutteellinen varustukseltaan, mutta me käytimme sitä oikeastaan vaan aamiaisen/välipalan tekoon johon se toimi oikein loistavasti. Ruokakauppa aivan tien toisella puolella josta sai ostettua kaiken tarvittavan. Ilmastointi toimi ongelmitta ja Wifi vaihtelevasti. 

 Sisäpihalla oli pieni spa-henkinen allas ja sen ympärillä aurinkotuoleja sekä paljon kasvillisuutta, joka teki paikasta todella viihtyisän. Me saimme vielä pohjakerroksen huoneen, joten meillä oli terassilta suora yhteys sisäpihan ihanalle allasalueelle. Se mikä minuun teki myös suuren vaikutuksen oli altaan sisäreunoilla oleva "istuin osa" (eli pystyit altaassa istumaan silleen puoliksi ylös vedestä, u know?) ja ehkä viehättävin asia oli altaan ympäillä oleva ritiläosa, johon ylimenevä vesi valuu oli kauniisti ja nerokkaasti naamioitu kivillä

Kaikesta hyvästä huolimatta hotelli oli kuitenkin hieman kulunut ja suttunen ehkä eurooppalaiseen kulttuuriin, mutta meitä tämä ei haitanut ja meidän mielestä hotelli täytti oikein hyvin tasonsa vaatimukset. 

RUOKAILU:
Meidän tavoitteena on yleensä matkoilla syödä joka päivä eri paikoissa mutta koska emme ole kulinaristien aatelia meille käy myös muut kuin vain paikallista tarjoavat ravintolat. Hyvien ruokapaikkojen löytäminen ja päättäminen onkin yksi matkan haasteista (varsinkin jos haluaa välttää ikävät turistivaivat :D ) mutta onneksi on Tripadvisor olemassa. Siitä olikin meille todella paljon apua ja sen avulla söimme jokaisessa ravintolassa loistavaa ruokaa ja vältyimme ruokamyrkytyksiltä. Maitohappobakteereita söimme kuitenkin jo viikon ennen matkaa ja koko matkan ajan.

Paikalliseen kreoliruokaan pääsimme tutustumaan muutamana kertana loman aikana. Kreoliruoka on siis saannut vaikutteita niin afrikasta ja aasiasta ja se yleensä koostuu grillatusta lihasta (yleensä kanaa tai mereneläviä) tai kastikkeesta riisillä ja salaatilla. Itse pidin ruuasta todella paljon, se oli maukasta mutta todella tuhtia, joten joka päivä en sitä jaksanut syödä.

Me söimme loistavaa paikallista ruokaa La Rougaille Creole - ravintolassa (Tripadvisorin sijalla 4), jossa tilasimme alkuruuaksi maukkaat rapukeitot ja pääruuaksi söimme tietysti kalaa sekä kanacurrykastiketta. Paikallista ruokaa saimme myös varaamillamme retkillä sekä viimeisenä päivänä kävimme Pereyberessä sijaitsevassa Grill&Chill - ravintolassa (Tripadvisorin sijalla 1), joka todellakin arvoidensa arvoinen. Ravintolan edessä kadulla kokki grillaa kaikki annokset ja jo heti ruokalistaa tarkastellessa meille tuotiin grillistä maistiasia, joiden tuonti pöytään kesti siihen saakka kunnes meille tuotiin alkupalat pöytään. Tilasimme molemmat grill-mix lautasen, johon kuului siis grillattua kanaa, lammasta sekä paikallisia makkaroita lisukkeineen. Tämä ravintola oli niin ruualtaan kuin palvelultaan koko loman paras ja suosittelemme ehdottomasti poikkamaan tähän ravintolaan jos lomailee Grand Bayssä.

Yksi ravintola, joka ansaitsee vielä maininnan oli Grand Bayn keskustassa sijaitseva italialaisravintola Botteghita, jonne kannattaa suunata kun currykanat ja riisit alkavat tulla korvista ulos! Botteghitassa meille tarjoiltiin kaupungin parhaat pizzat.



TEKEMISTÄ:
Mauritiuksen leveysasteilla pääasiallinen tekeminen liittyy tietysti rantaelämään, vesileikkeihin, sukeltamiaeen ja snorklaukseen. Ja siihen mekin pääasiassa keskityttiin. Päivät vietettiin rannalla, altaalla tai retkillä, iltapäivästä tutustuttiin kaupunkiin ja ravintoloihin. Mutta koska me halusimme nähdä myös muutakin kuin vaan Grand Bayin biitsit varasimme Viatorin kautta kaksi erilaista retkeä.
Ensimmäinen retki oli kokopäiväretki eteläiseen ja lounais Mauritiuksen nähtävyyksille, jossa nähtiin Mauritiuksen tärkeimmät nähtävyydet, muun muassa Troux Aux Cerf Volcano - kraateri, Grand Bassin hindutemppelialue, Black River Gorges -  kansallispuisto upeine nähtävyyksineen, Chamarelin alueen rommitehdas, vesiputoukset ja 7 Colored Earth.

Toinen retkemme oli kokopäivän katamaraanireissu Maurituksen itärannikolla sijaitsevalle Ile Aux Cerf paratiisisaarelle, jonne paikallisten mukaan jokaisen turistin on vähintäänkin mentävä. Katamaraanireissulla päästiin näkemään Grand Riverin vesiputoukset, snorklata koralliriutalla, syödä ja juoda katamaraanilla sekä nauttia olosta Ile Aux Cerfin saarella.

Varasimme retkemme aivan ensimmäisinä lomapäivinä ja saimme ne hyvin varattua mutta jos haluaa kokea enemmän niin kannattaa ehdottomasti varata retket ennen matkaa sillä olisin halunnut kokea vielä eteläisen Maurituksen Le Mornen alueen ja osallistua johonkin vedenalaiseen retkeen, mutta ne jäi meiltä kokematta koska päivät eivät riittäneet meillä mutta hyvällä suunnittelulla etukäteen olisi nekin saatu varmasti mahdutettua lomallemme.

Me myös vuokrasimme yhdeksi päiväksi skootterin, jonka kanssa tutkimme omatoimisesti saaren pohjoisosaa ja sen rantoja. Skootterin vuokraus päiväksi maksoi noin 750MUR ja sillä viiletimme rantateitä Trou Aux Biches rannalta aivan toiselle puolelle saarta Grand Gaubeen. Grand Bayn keskustassa liikenne oli ajoittain hieman kaaosmaista mutta maalaisjärjellä ja maltilla siitäkin selviää. Kaupungin ulkopuolella liikenne oli paljon rauhallisempaa.


PARASTA:
Parasta lomassamme oli se että Mauritius oli monipuolinen. Jopa vain viikon mittaiseen lomaan saa mahtumaan niin nauttimista auringosta paratiisirannoilla, vesiaktiviteetteja sekä luontoa ja nähtävyyksiä. Vähän niin kuin kaikille kaikkea.

Olin myös positiivisesti yllättynyt miten haukaa snorklaaminen oli ja katamaraaniretken yksi parhaimmista kokemuksista oli snorklaaminen koralliriutalla. Hieman harmitti että meidän Gopro sanoi itsensä irti juuri ennen matkaa, muuten olisimme ottaneet kuvia myös vedenalaisista seikkailuista.



HUONOINTA:
En osaa sanoa johtuiko tämä vaan kulttuurierosta, vai siitä että paikalliset pitävät kesälomiaan juuri silloin vai vaan siitä että matkustimme ehkä hieman sesongin ulkopuolella vai mistä mutta minusta oli kummallista että kaikki kaupat menivät kiinni 4-5 aikaan ja ravintolat avautuivat vasta 6-7 aikaan. Olen itse niin tottunut siihen että päivät vietetään rannalla tai retkillä ja illasta tutustutaan kauppoihin ja ravintoloihin mutta tuolla kaikki kaupat menivät kiinni ennen kuin oltiin kaupungilla, jonne menoa piti vielä venyttää niin että ravintolat ovat sitten auki. Eli mitään ei tullut juurikaan ostettua mitä ei saanut läheisestä marketista :D

Mauritius elää turisimista ja vaikka minun mittapuun mukaan Grand Bay ei ollut ainakaan tähän aikaan vuodesta mikään turistirysä on Grand Bay kuitenkin turistialuetta ja hinnat myös olivat sen mukaiset.

Viikko riittää kyllä hyvin saaren tutkimiseen mutta itse olisin halunnut ehtiä tehdä vielä muutaman retken, joten olisin mielelläni ollut vielä Mauritiuksella muutaman päivän lisää.




VINKKEJÄ:



- RETKET:
 varatkaa ainakin yksi kokopäivän retki ja mielellään jo hyvissä ajoin

- RAHA:
vaihtakaa valuutta vasta Mauritiuksen lentokentällä, siellä huomattavasti parempi kurssi kuin Suomessa

-SÄÄ:
ilma koko lomamme aikana oli lämmin ja kostea ja mittarinlukemat hipoivat joka päivä +30 astetta säästä riippumatta. Suurimmaksi osaksi päivää oli aurinkoista mutta ilma saattoi hetkessä muuttua pilviseksi ja kahtena päivänä koimme kovat sadekuurot, jotka tosin loppuivat yhtä nopeasti kuin alkoivat.

- TEKEMISTÄ:
- jos vasemman puoleinen liikenne ei hirvitä ja pystyt itse pysyä rauhallisena jokseenkin kaaosmaisessa liikenteessä niin vuokratkaa skootteri ja tutustukaa paikkoihin omatoimisesti. Jos liikenne hirvittää kannattaa suunnata pienemmille teille ja kyliin, siellä huomattavasti rauhallisempaa
- käykää snorklaamassa!

- RUOKA:
- syökää vähintään kerran paikallista ruokaa
- syökää tuoreita hedelmiä, muun muassa tähän aikaan vuodesta litsit ja ananakset olivat mehukkaita

-ALKOHOLI:
maistakaa paikallista rommia ja olutta (Phoenix ja Blue Marlin)



TÄSMÄVINKIT LOVIISAAN

Mitä tehdä Loviisassa? Missä syödä tai koska tulla?  Lue alta paikallisen täsmä vinkit;  SYÖTÄVÄÄ JA JUOTAVAA ...