Aikaisin syksyllä matkakuume kävi kuumana ja siinä "kuumehouruissa" sorruin ostamaan minulle ja miehelle miniloman Budapestiin - yksi yö ja kaksi lähes kokonaista päivää. Selitin itselle ja muille että se oli joululahja, mitä se toki myös oli mutta ehkä hieman itsekäs sellainen :D Budapest valikoitui kohteeksi halpojen matkojen lisäksi sen takia että olen mielestäni mieltänyt Budapestin juuri sellaiseksi talvikaupungiksi. Suurin syy siihen ehkä oli se että minua houkutteli kovasti ajatus päästä kaupungilla kiertelyiden jälkeen kylpemään kylpylään - varsinkin ulkoaltaisiin talvella!
Aika nappiin meni kyllä kaupunkivalinta mutta oletetun talvisen kylmyyden sijaan saatiin nauttia oikein keväisistä säistä ja auringonpaisteesta mikä tuntui todella kivalta vaihtelulta Suomen lumipyryihin.
Shoes on Danube Bank
Vapauden aukio ja Vapauden silta

Terkkuja aurinkoisesta Budapestista! |
YLEISFIILIS
Ihanien kevät säiden lisäksi Budapest jätti meihin todella positiivisen fiiliksen ja kyllä me jo puhuttiin että sinne pitää kyllä päästä uudestaan. Niin paljon jäi kuitenkin näkemättä ja osaan juttuihin haluaisi tutustua vielä lisää. Tällä reissulla tutustuttiin ihan vain oikeastaan niihin must-see juttuihin mihin ehdittiin. Eli turreiltiin oikein kunnolla koska kumpikaan ei ole Budapestissä ennen käynyt ja aikaa oli rajoitetusti. Totta puhuen minusta olisi kyllä tuntutnut hieman tyhmältä jos sanoo käyneensä ensimmäistä kertaa Budapestissä mutta ei olisi käynyt ihastelemassa Parlamenttitaloa tai kävelemässä Ketjusillalla vaikka kuinka turistimestoja ovatkin.
Kalastajalinnakkeelta |
Köysirata Linnavuorelle |
Ketjusilta |
LENNOT JA MAJOITUS
Budapestiin meidät lennätti yllätykseksemme Finnair (eikä esim. Norra minkä olin jotenkin kuvitellut) ja päästiin oikein putkea pitkin koneeseen ja ulos. Mikä ei siis ole mikään itsestään selvyys vaan lähinnä luksusta tällaiselle budjettimatkaajalle :D
Hotelliksi meille valikoitui Danibus Hotel Gellert, jonka yhteydestä löytyy legendaarinen Gellertin kylpylä. Ja ihan vaan tuon kylpylän takia. Halusin että ei tarvita alkaa etsimään mitään kylpylää vaan säästettäisiin niin aikaa kuin rahaa kun kylpylä sijaitsee samassa paikassa kuin hotelli. Onhan se aika luksusta kun kylpylään pysytyi suoraan vain kävellä kylpytakissa hotellihuoneesta. Tosin tuo kylpyläkäytännöt ja ohjeistukset eivät ihan näin ensikertalaiselle olleet niin kovin selkeitä, mutta kyllä me sinne loppujen lopuksi päästiin nauttimaan lämminvesi altaista. Mutta se odotettu ulkouima-allaskaan ei löytynyt kun luultiin että se on kiinni :D seuraavan päivänä vasta huomattiin kun käveltiin hotellin takana että siellähän on allas ja IHMISIÄ. Miten meni niin kuin omasta mielestä?
Budapestista löytyy muutamakin kylpylä mutta hotellimme yhteydessä oleva Gellert on yksi suosituimmista. Tämän lisäksi aika lähellä keskustaa sijaitsee Szechenyin kylpylä, joka myös todella suosittu ja yksi Euroopan suurimmista. Sinne pääsee kätevästi keskustasta metro 1.

Tonava |
Shoes on Danube Bank
Parlamenttitalo |
Vapauden aukio ja Vapauden silta
Vapauden silta Gellertin vuorelta |
Kaupungin suosituin rauniobaari Szimpla Kert |
TEKEMISTÄ
Kylpylässä käynti on kyllä minusta yksi ehdoton mitä Budapestissä pitää tehdä mutta löytyy kaupungista paljon muutakin. Kaupungin arkkitehtuuri on todella kaunis, muistuttaa minusta aika paljon Prahaa ja Budapestistä löytyy monen monta nähtävyyttä, jotka kannattaa käydä katsomassa, muun muassa:
Parlamenttitalo: Ehkä ikonisin nähtävyys Budapestistä, eikä suotta minusta Parlamenttitalo on upea niin kaukaa ja läheltä ja se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.
Shoes on Danube Bank -muistomerkki: Muistomerkki Tonavan rannalle 1944-45 ammuttujen uhrien muistolle on tehty vaikuttava muistomerkki aivan Parlamenttitalon viereen. Me satuttiin paikalle sattumalta eikä oltu luettu tästä, mutta kengät kadun reunalla koskettivat todella paljon ja tästä enemmän luettuna kosketti vielä enemmän. Kananttaa käydä katsomassa, kaunis ja vaikuttava muistomerkki.
Linnavuori: Linnavuorelle kannattaa ehdottomasti mennä. Sinne pääsee hyvin kiipeämällä mutta me säästelimme jalkoja ja nousimme vuorelle köysiradalla ja käveltiin sieltä sitten alas. Kalastajalinnakkeelta avautuu kauniit maisemat Tonavan yli ja Parlamenttitalolle. Itse linnake oli minusta myös upea.
Gellertin vuori: Budan puolella Tonavaa sijaitsee myös Gellertin vuori, minne pääsee helposti aivan Daniobus Hotel Gellertin vierestä lähteviltä poluilta. Nousu vuorelle on jyrkkä, mutta normaalikuntoinen selviää kiipeämisestä ongelmitta ja matkan varrella on paljon penkkejä ja näköalapaikkoja, joihin voi pysähtyä keräämään tarvittaessa voimia. Päästessäsi huipulle sinut palkitaan linnoituksella ja vapaudenpatsaalla 140m korkeudessa Tonavan yläpuolella ja loistavilla näköaloilla. Me kävimme Gellertillä sunnuntaiaamupäivästä ja se vaikutti olevan suosittu ajankohta paikallisille vierailla siellä.
Ketjusilta: Parlamenttitalon ohella Ketjusilta on Budapestin ylpeys, eikä suotta, onhan se tuodella kaunis! Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamssa. Sillalta avautuvat upeat näkymät Tonavalle.
Rauniobaarit: Budapestin ehkä mielenkiintoisin "nähtävyys" on ehdottomasti rauniobaarit, joista Szimpla Kert taitaa olla niistä kaikkein suosituin. Juutalaiskaupunginosassa on vanhoihin hylättyihin rauniotaloihin perustettu boheemeja baareja todella mielenkiintoisilla sisustusratkaisuilla.

Gellertin vuorelta näkymät Tonavalle |
VINKKEJÄ
- helposti lentokentältä keskustaan
Lentokentältä keskustaan pääsee helposti ja edullisesti busseilla ja bussi+metro-yhdistelmällä. Me valittiin tällä kertaa suora bussiyhteys 100E-bussilla suoraan keskustaan Deak Ferenc aukiolle. Bussi lähti aivan Terminaali 2 edestä. Lippu kustansi 900HUF/lippu, eli noin 3€. Todella helppo ja halpa.
- käteisen nosto automaatista
Me nostamme lähes tulkoon aina tarvittavan käteisen suoraan pankkiautomaatista kohteessa kuin kohteessa ja sitä suosittelen kaikille mutta älä käytä ehdotettua kurssia!
- hotelli ja kylpylä samssa = kaksi kärpästä yhdellä iskulla
Minilomalla pidin järkevänä yhdistää hotellin ja kylpylän samaan rakennukseen kun se kerran oli mahdollista. Hotelli huoneesta oli helppo kävellä vain kylpytakissa suoraan kylpylään. Hotellihuoneemme ei tosin ollut kovin erikoinen ja aika vanhanaikainen mutta me kävimme siellä lähinnä vain nukkumassa, joten se ajoi asiansa oikein hyvin. Huoneessa ei ollut myöskään kunnollista ilmastointi, joten kesäkuukausille en ehkä voi suositella tätä.
- hakekaa take-away keitot Bors Gaztrobar-ravintolasta
Jos iskee kova nälkä ja tekisi mieli jotain kevyempää ja paikallista kannattaa ehdottomasti käydä hakemassa keitot Bors Gaztrobarista. Paikka on todella suosittu myös paikallisten keskuudessa, joten jonotukseen saa varautua. Vaikka paikka näyttäisi olevan tupaten täynnä kannattaa silti uskaltautua sisään, koska jonotus käy yllättävän nopeasti ja keitot saa juurikin take-awayna, ja voit syödä höyryävät keitot paikan ulkopuolella pienen auton lavalla! Varaudu kuitenkin ottamaan käteistä mukaan koska siellä käy vain käteinen.
- parhaat burgerit
Minilomalla ei ehditty käydä kovin monessa ravintolassa mutta todella hyvät burgerit meille tarjottiin Lucky 7 Burgers -ravintolassa.
- köysiradalla Linnavuorelle
Me kävelimme suurimman osan ajasta kaupungissa, koska se oli helppoa ja etäisyydet olivat kohtuulliset. Ensimmäisenä päivänä askelia taisi kertyä jopa 20000 ja seuraavanakin päivänä noin 15000. Mutta kyllä mekin kuitenkin helpotettiin kävelytaakkaa sen verran että otimme köysihissin ylös Linnavuorelle. Se oli helppo ja yllättävän halpa ja näkymät noustessa oli upeat.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti